Neljäs ja viimeinen viikko

Viimeinen viikko oli hieman viileämpi ja sateisempi kuin aikaisemmat.


Maanantaina kävin ensin aamusta eräänlaisella torilla ja löysin itselleni uusia kenkiä. Menin töihin hieman myöhemmin kuten olimme sopineet, ja siellä ompelin piiiitkän organzasuikaleen pöytäliinan reunaan. Siihen tuli sentin levyisiä laskoksia kolmen sentin välein ympäri asti, joten siinä touhussa kului hieman aikaa. Lisäksi leikkasin loput lautasliinat, jotta niitä oli yhteensä 12 kappaletta. Tässä kuvia pöytäliinan reunan laskoksista.



Tiistaina oli Vappu, joten ei ollut töitä. Oli sateinen päivä, joten en lähtenyt kaupungillekaan vaan pysyttelin sisällä.

Keskiviikkona silitin ensin ompelemani pöytäliinan. Käytin ryppyjen silottamiseen apuna jonkinlaista siihen tarkoitettua suihketta, ja sillä sai pellavapöytäliinasta helposti rutut pois. Sitten ompelin lautasliinat valmiiksi. Niitä tehdessä tuli taas muisteltua kulmien ompelemista. Lopuksi ompelin käsin ateljeen merkit lautasliinoihin ja pöytäliinaan. 

Torstaina silitin lautasliinat neljään osaan taitettuina. Sitten aloitin vielä viimeisen projektin eli leikkasin pitkän bikinimekon ja siihen kuuluvan ison laukun. Ompelin laukun valmiiksi ja mekon ompeleminen jäi hieman vaiheeseen. En ehtinyt ottamaan useampaa kuvaa lautasliinoista, mutta tässä yksi kuva silitetystä lautasliinapinosta.


Perjantaina ompelin pitkän bikinimekon valmiiksi ja silitin sen ja laukun. Minulle jäi vielä aikaa, joten sain tehtäväkseni leikata ja valmistaa keskimittaisen bikinimekon. Siihen käytin kangasta, joka jäi yli sinisistä tabletin päällisistä. Siitä en saanut kuvaa, koska puhelimestani oli virta jo siinä vaiheessa niin vähissä. Mutta tässä kuvat pitkästä mekosta ja sen laukusta.






Sitten onkin vihdoin aika pakata laukut ja lähteä takaisin kotiin. Varsinkin tämä viimeinen viikko meni tosi nopeaa, mutta odotan kyllä jo kotiin pääsemistä. Tämä blogi loppuu tähän.



Kommentit

Suositut tekstit